Julkisessa keskustelussa on viime aikoina ollut paljon vatvontaa sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta ja siitä, miten se konkreettisesti toteutetaan. Jonkinlainen yksimielisyys vaikuttaakin olevan siitä, että valinnanvapaus on lähtökohtaisesti positiivinen asia, mutta ongelma piileekin tällä hetkellä sen toteuttamistavoissa. Asiasta käydäänkin kädenvääntöä paitsi hallituksessa myös virkamiestasolla. Valinnanvapauden puolustajat ovat alituisesti nostaneet Ruotsin mallin korokkeelle ja osoittaneet sitä kautta valinnanvapauden toimivuuden. Asia ei kuitenkaan Suomen kohdalla ole näin ongelmaton, sillä hallitus haluaa valinnanvapauden kautta säästää sote-palveluissa 3 miljardia euroa. Ruotsin mallia toteuttaessa ei tavoitteena ollut säästöt, vaan palveluiden aito uudistushalu. Hankkeelle jopa ohjattiin lisää rahoitusta. Professori Mats Brommelsin työryhmä on laatinut väliraportin, jossa käydään läpi neljä eri skenaariota valinnanvapauden toteuttamisesta. Lähtökohtana on ollut ehdottaa mallia, joka vahvistaa perustason palveluita ja turvaa nopean hoitoon pääsyn. Tällä hetkellä Suomessa asiakas voi valita terveysasema ja erikoissairaanhoidon yksikön kaikista Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista. Lisäksi työnantajalla on oikeus valita työterveyssairaalaksi joko yksityinen tai julkinen palvelu. Tätä mallia olisi tarkoitus muuttaa siten, että asiakkaalla olisi mahdollisuus valita tasapuolisesti joko yksityisen, julkisen tai kolmannen sektorin palveluita. Käytännössä valinnanvapaustaistelu keskittyy siihen, kuinka paljon ja mitä asiakas saa valita. Suurin valinnanvapaus on niin sanotussa omatiimimallissa, jossa asiakas voi valita oman ”terveydenhoitotiiminsä”. Malli on saanut paljon vaikutteita keski-eurooppalaisesta perhelääkärimallista. Tämä malli palvelee erityisesti pieniä kolmannen sektorin toimijoita sekä yrityksiä. Toimijoiden mahdollinen laajuus antaa asiakkaalle hyvin vapaat kädet. Vähiten valinnanvapautta on puolestaan integroiduissa ja monitoimisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa asiakas valitsee terveyskeskuksien välillä. Nämä keskittymät ovat todennäköisesti suuria toimijoita, joilla on hyvät edellytykset pitää huolta esimerkiksi moniongelmallisista potilaista. Näissä malleissa asiakas valitsee terveyskeskuksen ja mahdollisen erikoissairaalan. Kaikissa malleissa kuitenkin piilee samoja ongelmia. Vaaran nimittäin on, että todellinen valinnanvapaus keskittyy vain kaupunkeihin ja syrjäseudut jäävät vaille todellista valinnanvaraa. Tämä uhkaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta sekä kustannuksien nousua eritoten maaseudulla. Suurin ongelma omatiimimallissa on myös se, miten se kykenee hoitamaan moniongelmalliset asiakkaat. Pienet toimijat voivat kokea nämä asiakkaat enneminkin taakkana kuin potentiaalisina hoidettavina. Suurilla toimijoilla on paremmat resurssit hoitaa vaikeita potilaita ja sitä kautta paremmat edellytykset toteuttaa monipuolisempia palveluita. Entäs ne säästöt? Valinnanvapauden lisääminen tuo varmasti säästöjä, kun potilailla on vapaus valita tasavertaisesti kolmansien, yksityisten sekä julkisten palveluiden välillä. Suurimpana haasteena onkin luoda malli, jossa kaikilla osapuolilla on tasapuoliset mahdollisuudet tuottaa laadukkaita palveluita kaikille. Valinnanvapaus ei saa johtaa tilanteeseen, jossa vähävaraisimmat käyttävät julkisia ja varakkaimmat yksityisiä. Hallitus onkin esittänyt, että tasapuolisen kilpailun nimissä kaikki terveyspalvelut pitää yhtiöittää. Tämä tarkoittaa erityisesti julkisten terveysasemien kohdalla suurta remonttia. Yhtiöittämistä ei pidä tuomita suorilta käsin, mutta siihen liittyy monta kiveä vielä käännettäväksi. Onko esimerkiksi jaloajatus asiakkaan valinnanvapaudesta muuttunut yhtiöiden kilpailuttamiseksi? Fakta on, että Suomen sote-palvelut kaipaavat kipeästi remonttia. Nyt tulisi kuitenkin höllätä kaasua ja purkaa solmu kerrallaan. Valinnanvapauteen on pyrittävä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Mikko Vesterinen
Commentaires