MIKKO VESTERINEN
Kaupunkipolitiikan
väitöskirjatutkija,
sivistysduunari ja jalkapalloromantikko.
Järvenpäässä juuret, Tampereella
opiskelut, Helsingissä koti.
Olen kotoisin Järvenpäästä, jossa luonto on lähellä ja suomalainen kulttuurihistoria läsnä. Jäkessä sain kasvaa huolettomasti turvallisessa elinympäristössä, turvallisten aikuisten ympäröimänä. Tämän tulisi edelleen olla mahdollista kaikille lapsille kaikissa kaupunginosissa.
Kipinä politiikkaan syntyi havahduttuani luonnontilan heikkenemiseen ja yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Lapsuuden mökkimaisemat eivät olekaan ikuisia ja kaikilla ei olekaan samanarvoisia mahdollisuuksia pärjätä yhteiskunnassa. Samalla olin kyllästynyt politiikkojen jatkuvaan riitelyyn, jossa tärkeintä ei ole ihmisten huolien kuuntelu vaan vastapuolen nöyryyttäminen.
Halusin osoittaa, että politiikalla on merkitystä. Että arvokkaita luontokohteita ja rakennuksia voidaan suojella, jos niin vaadimme. Että eriarvoisuutta voidaan vähentää, jos niin toimitaan. Että politiikkaa voi tehdä toisinkin – kuuntelemalla, perustelemalla ja keskustelemalla.
Järvenpäästä elämä on vienyt opintojen perässä niin Tampereelle kuin Kööpenhaminaan, mutta side kotiseutuun on säilynyt. Opiskelun ohessa olin vuosina 2012-2020 mukana Järvenpään kuntapolitiikassa, jossa toimin niin kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen jäsenenä kuin sosiaali- ja terveyslautakunnan ja kaupunkikehityslautakunnan jäsenenä.
Vuodet Järvenpään kuntapolitiikassa opettivat sitkeyttä ja maailman muuttamista. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa tein aloitteen omaishoitajien nopeammasta hoitoon pääsystä, minkä pohjalta kaupunkiin palkattiin uusi kotihoidon lääkäri sujuvoittamaan omaishoitajien ja -hoidettavien pääsyä hoitoon. Lisäksi edistin maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille, puolustin vuosittaisia investointeja pyöräteiden kehittämiseen ja kirjoitin Vanhankylänniemen jalopuulehdon suojelusta, joka on myöhemmin toteutunut Järvenpäässä.
Nyt olen löytänyt kodin Helsingistä ja Alppilasta, jossa sulautuvat yhteen urbaani kaupunkikulttuuri ja luonnonläheisyys. Tätä yhdistelmää ja mielenmaisemaa tulee vaalia kaikkialla Helsinkiä. Puistoja, puita ja luonnonhelmiä pitää mahtua kaikkiin Helsingin kaupunginosiin.
Politiikan tutkijana ja tekijänä olen oppinut, että yhteiskunnalliset asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Tätä ja ehtymätöntä uteliasuuttani yhteiskunnallisia kysymyksiä kohtaan olen toteuttanut myöhemmin niin eduskunta-avustajana kuin väitöskirjatutkijana, joissa olen pystynyt yhdistämään kiinnostukseni politiikkaa kohtaan, pohdiskelevan luonteeni ja yhteiskuntakritiikin.
Tätä osaamista haluan hyödyntää jatkossakin niin yhteiskunnallisena vaikuttajana kuin tutkijana.
Mikko Vesterinen
Syntynyt vuonna 1993 Tuusulassa
Väitöskirjatutkija
Yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto
Työkokemus
Väitöskirjatutkija, Työskentelen Koneen säätiön myöntämällä apurahalla, 05/2023–
Eduskunta-avustaja, Työskentelin Vihreässä eduskuntaryhmässä kansanedustaja Mirka Soinikosken poliittisena avustaja, 08/2021–04/2023
Yliopisto-opettaja, Tampereen yliopisto, syksyt 2020 ja 2021.
Väitöskirjatutkija, Työskentelin Kunnallisalan kehittämissäätiön myöntämällä apurahalla, 01/2020–08/2021
Viestintäharjoittelija, Työskentelin valtioneuvoston kansliassa sisäisen viestinnän yksikössä, 9/2019–11/2019
Apurahatutkija, Sain Kunnallisalan kehittämissäätiöltä Pro gradu -apurahan, 01/2019–06/2019
Korkeakouluharjoittelija, Työskentelin valtioneuvoston kansliassa Kokeileva Suomi -hankkeessa, 9/2018–11/2018
Aikaisempi muu työkokemus
Kesätyöntekijä Järvenpään Prismassa, Sääksjärven Siwassa ja Järvenpään Valintatalossa. Jalkapallovalmentaja Järvenpään Palloseurassa, jossa valmensin niin kuusivuotiaita tyttöjä kuin 14-vuotiaita poikia. Ensimmäisen kesätyön aloitin 15-vuotiaana jakamalla mainoksia Järvenpään omakotitaloalueella. Asepalveluksen suoritin vuonna 2013 Upinniemessä laivastossa. Sotilasarvoltani olen matruusi.
Koulutus
Valtio-opin jatko-opiskelija, Tampereen yliopisto. 2020–
Yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto. Valmistunut 2019. Pro gradu -tutkielma: Kitkaa vai kasvua? : Poliittisten puolueiden vaikutus Helsingin kaupunkisuunnitteluun. Arvosana: Erinomainen (5).
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Tampereen yliopisto. Valmistunut 2017. Kaupunkisuunnittelu Tampereen kuntapolitiikassa:
Sisällönanalyysi tamperelaisten puolueiden eroavaisuuksista Rantaväylän tunnelin ja Ranta-Tampellan tapauksessa. Arvosana: Erinomainen (5).
Opiskelijavaihto, Kööpenhaminan yliopisto. Kevät 2017.
Ylioppilas, Järvenpään lukio. Valmistunut 2012.
Tärkeimmät luottamustehtävät
Kunnalliset
Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen. 06/2019–07/2020
Talousjaoston (vara)jäsen. 06/2019–07/2020
Järvenpään kaupunginvaltuutettu. 05/2017–07/2020
Järvenpään kaupunkikehityslautakunta. 05/2017–06/2019
Järvenpään kaupunginhallituksen varajäsen. 05/2015–06/2019
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta (vara). 2015–2017
Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunta. 04/2014–05/2017
Järvenpään ikääntyneiden ja toimintarajoitteisten lautakunta. 06/2014–09/2015
Keudan yhtymävaltuusto. 2013–2017
Järvenpään varavaltuutettu. 2013–2017
Järvenpään opetus- ja kasvatuslautakunta. 09/2012–12/2012
Muut
Tampereen yliopiston kollegion varajäsen. 2017
Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtaja. 2016
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen. 2015–2017
Keski-Uudenmaan vihreiden nuorten puheenjohtaja. 2012–2013
Kielitaito
Suomi / äidinkieli
Englanti / hyvä
Ruotsi / tyydyttävä
Saksa / kohtalainen
Tanska / alkeet
Harrastukset
Seuraan intohimoisesti kotimaista ja kansainvälistä jalkapalloa, minkä lisäksi höntsään futsalia ja jalkapalloa eri harrastejoukkueissa. Jalkapallojoukkueista lähellä sydäntäni ovat erityisesti JäPS, HJK, Manchester United ja tietysti Suomen maajoukkue, jonka kannattajayhdistyksen jäsen olen.
Lisäksi harrastan tietokirjojen lukemista, lautapelien pelaamista, maantiepyöräilyä, Albus-koiramme ulkoilutusta ja lenkkeilyn epätoivoista aloittamista.
Politiikan tutkijana ja tekijänä olen oppinut, että yhteiskunnalliset asiat ovat harvoin mustavalkoisia.