Kolme huomiota kunta- ja aluevaaleista

Heti vaalipäivän jälkeen sosiaalisessa mediassa on pursunut erilaisia analyyseja kunta- ja aluevaalien tuloksesta. Politiikan tutkijana ja itse ehdokkaana olleena en minäkään malttanut pitää näppejäni erossa vaalituloksen analyysista. Aluksi kaavailemani lyhyt somepostaus eskaloituikin pidemmäksi blogitekstiksi.

Tässä blogitekstissä esittelen kolme huomiota kunta- ja aluevaalien tuloksesta. Olin itse ehdolla Helsingin vihreissä, joten tässä kirjoituksessa käsitellään paljon Helsingin kuntavaalitulosta ja vaaleja eriytyisesti vihreiden näkökulmasta.

1.  Kunta- ja aluevaalien pääteema oli hallitus vastaan oppositio

Kuntavaaleissa on perinteisesti aina ollut kyse hallitus- ja oppositiopuolueiden välisestä kisailusta, jossa oppositiopuolueet pyrkivät tekemään paikallisvaaleista luottamusäänestyksen hallituksen politiikasta (Borg 2022, 119). Näissä vaaleissa se oli sitä korostetun paljon.

Vaalikeskusteluja hallitsivat hallituksen leikkaukset erityisesti sote-palveluihin ja sosiaaliturvaan. Tämä hyödytti etenkin SDP:tä ja vasemmistoliittoa, sillä julkisiin palveluihin liittyvät vaaliteemat ovat perinteisesti suosineet vasemmistopuolueita (Paloheimo ja Wiberg 2012, 238). SDP onnistui rakentamaan vaaleista kannatusmittauksen hallituksen politiikalle, jossa demarit profiloituivat pääoppositiopuolueena ensisijaisena vastavoimana kokoomuksen politiikalle.

Vastakkainasettelua lisäsi se, että monissa suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella, kokoomus oli suurin puolue. SDP onnistui kääntämään asetelman myös näissä kaupungeissa luottamusäänestykseksi hallituksen politiikasta. SDP:n kampanjakärki olikin, että vaihtamalla suurimman puolueen paikkaa suurimmissa kaupungeissa, voidaan toimia vastavoimana hallituksen eriarvoistavalle politiikalle – ja tämä viesti selvästi toimi.

Kokoomuksen kannatus on perinteisesti ollut hyvin vakaata, sillä sen äänestäjät ovat hyvin puolueuskollisia. Hallitusvastuuseen nähden kokoomus tekikin varsin hyvän vaalituloksen. Uskollisten äänestäjien ohella tähän saattoi vaikuttaa vaalien muotoutumisesta vasemmisto-oikeisto-kysymykseksi, jossa oikeistolaiset äänestäjät ryhmittyivät kokoomuksen taakse ja vasemmistolaiset SDP:n taakse. Tämä asetelma hyödytti merkittävästi myös vasemmistoliittoa, joka onnistui nostamaan kannatustaan niin aluevaaleissa (+1,1 %-yks.) kuin kuntavaaleissa (+1,3 %-yks.)

Perussuomalaisten romahduksessa puolestaan näkyy hyvin se, että puolueen omistamat vaaliteemat ovat hyvin paljon muualla kuin talouspoliittisissa tai julkisiin palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Näissä vaaleissa puhuttiin hyvin vähän maahanmuutosta tai ympäristönsuojelusta, joissa se on onnistunut profiloitumaan vaihtoehtopuolueena. Sen sijaan otsikoita hallitsivat perussuomalaisten ehdokaskato ja ehdokkaiden saamat rikostuomiot. Hallituspuolueena perussuomalaiset ei myöskään pystynyt profiloitumaan protestipuolueena, mikä heikensi sen kannatusta entisestään.

Hallitus-oppositio-asetelmasta hyötyi myös keskusta, joka onnistui saamaan maakunnat takaisin itselleen perussuomalaisilta. Keskusta puhui vaalien alla paljon lähipalveluiden puolesta ja se selvästi puri vaalikansaan. Näissä vaaleissa ei siten ollut kyse vain vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelusta vaan myös kaupunki-maaseutu-asetelmasta.

Tämä asetelma on keskustan leipätyötä, johon sen ydinkannatus nojaa. Puhumalla lähipalveluiden tärkeydestä myös ruuhka-Suomen ulkopuolella puolue onnistui kahmimaan perussuomalaisiin ja kokoomukseen pettyneitä äänestäjiä itselleen.

Vihreät on perinteisesti hyötynyt myös kaupunki-maaseutu ja hallitus-oppositio-asetelmista. Vaalien pääteema liittyi kuitenkin vasemmisto-oikeisto-jakolinjaan, joka ei ole vihreiden kannatukselle suosiollisen asetelma. Tämä saattaa olla yksi syy sille, minkä takia vihreiden vaalitulos – joka oli toki gallupeja parempi – ei saanut samanlaista nostetta kuin SDP:llä ja vasemmistoliitolla.

Sen sijaan aluevaaleissa vihreät otti ison voiton (+1,7 %-yks.). Tässä yhtenä keskeisenä tekijänä on nähdäkseni vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran vahva sote-osaaminen ja onnistuneet esiintymiset vaalitenteissä, jotka keräsivät kiitosta ja kehuja kansalaisilta myös meille muille ehdokkaille. Vaalipäivän äänissä olikin nähtävillä Sofi Virta -efektiä, mutta puolueen kannalta noste alkoi hieman liian myöhään.

2. Helsingin vihreiden pitkä vastuunkanto painoi kannatusta

Vaalien jälkeen on kuulunut jonkin puhinaa siitä, että vihreiden olisi pitänyt profiloitua vahvemmin vasemmistolaiseksi vaihtoehdoksi vaaleissa, jotta puolue olisi hyötynyt enemmän vaalien vasemmisto-oikeisto-asetelmasta. Ennen vaaleja käytiin myös keskusteluja siitä, onko Helsingin vihreiden pormestariehdokas Atte Harjanne talouspoliittisesti liian oikealla ja syökö tämä vihreiden kannatusta Helsingissä.

Analysoidessani vastavalittujen ehdokkaiden vaalikonevastauksia, tämä ei nähdäkseni ollut syy Helsingin vihreiden maltilliselle tappiolle, vaan syy oli ennen kaikkea puolueen pitkässä vastuunkannossa Helsingissä.

Ehdokkaan näkökulmasta on sanottava sekin, että Atte teki todella huikean kampanjan, joka hitsasi ehdokkaita ja vihreitä yhteen. Jokainen ehdokas sai kampanjoida omilla kärjillään ja omilla vahvuuksillaan, joita Atte nosti esille omilla some-kanavillaan. Ehdokkaana oli aidosti tunne, että olemme yhteisellä asialla ja yhteisenä joukkueen ajamassa vihreitä arvoja Helsingissä. Ehdokkaan ja puolueen näkökulmasta kampanja oli siis hyvinkin onnistunut.

Vielä ei tietenkään osata sanoa, minne ja kuinka paljon vihreistä on ollut liukumaa muihin puolueisiin. Todennäköistä kuitenkin on, että vihreiden kannattajia on siirtynyt niin vasemmistoliittoon kuin demareihin. SDP:tä on äänestetty eritoten vastalauseena hallituksen tekemille leikkauksille, mikä oli näiden vaalien suuri teema ja hyödytti perinteisiä vasemmistopuolueita.  Äänestäjien mahdollinen liukuma vasemmistoliittoon on sen sijaan monitulkintaisempi asia.

Suurin ja merkittävin syy vihreiden maltilliselle vaalitappiolle Helsingissä on nähdäkseni se, että vihreät on kantanut kauan ja paljon vastuuta Helsingin kehittämisestä. Vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen vihreät on ollut Helsingin toiseksi suurin puolue ja kuulunut viimeistään siitä asti Helsingin vastuunkantajapuolueisiin. Puolueen juuret ovat kuitenkin erilaisissa vaihtoehto- ja protestiliikkeissä, minkä takia sen suhde valtaan ja vastuuseen on erilainen kuin vanhoilla valtapuolueilla.

Etenkin Helsingissä puolueen juuret ovat kaupunkiliikkeissä, jotka olivat tyytymättömiä Helsingin tapaan suunnitella kaupunkia autoille ja tuhota vanhaa rakennushistoriaa (ks. esim. Aalto 2018; Soininvaara 2012). Tämän historian takia vihreisiin kohdistuu helpommin tyytymättömyyttä, jos muutos koetaan liian hitaaksi tai vääränlaiseksi. Etenkin kaupungin kasvun nopeus ja sen vaikutus kaupungin lähiluontoon herätti keskusteluita vaalien alla.

Vasemmistoliitto pyrki vaaleissa hyödyntämään vihreisiin kohdistunutta kritiikkiä ja profiloitumaan kaupunkiluonnon puolustajina. Mutta näkyikö tämä vastavalittujen valtuutettujen kohdalla?

Vertailin vastavalittujen vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton valtuutettujen vaalikoneisiin antamia näkemyksiä, koska valtuutetut edustavat tietyssä mielessä äänestäjien tahtoa puolueen linjasta Helsingissä. HS:n vaalikonekysymysten perusteella vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton välillä oli hyvin vähänlaisesti eroja luonnonsuojeluun liittyvissä kysymyksissä.

Vaalikoneen väitteessä ”Rakentaminen on sallittava luontoalueille, jotta asuntojen hinnat pysyvät kohtuullisina.” vihreiden, SDP:n* ja vasemmistoliiton vastaukset (hox! en analysoinut valittujen valtuutettujen perusteluita väitteisiin) ovat kuin samasta puusta veistettyjä.

Sen sijaan HS:n vaalikoneen väite ”Helsingin kasvaa liian nopeasti” aiheutti jonkin verran hajontaa vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton uusien valtuutettujen välillä. Kysymys on luonnonsuojelun kannalta siinä mielessä relevantti, että juuri kaupungin kasvua on pidetty yhtenä syynä lähiluonnon nakertamiselle.

Kootusti voidaan sanoa, että vastavalitut vihreät valtuutetut ovat väitteen kanssa eri mieltä ja vasemmistoliitto ja SDP jokseenkin eri mieltä. Erot puolueiden vastavalittujen valtuutettujen välillä ovat siten vain hienoisia. Alla olevassa kuvassa olen havainnollistanut puolueiden vastaukset, jossa vasemmistoliiton valtuutettujen vastaukset on värjätty purppuraksi, SDP:n vaaleanpunaisiksi ja vihreiden vaaleanvihreiksi.

Vaalikonevastausten perusteella ei ainakaan voida tehdä suoraa päätelmää siitä, että vasemmistoliitto tai SDP:n vastavalitut valtuutetut painottaisivat enemmän lähiluonnon suojelua kuin vihreät vaalikoneiden vastausten perusteella - ja että tämä olisi selkeästi suurin syy vihreiden kannatuslaskulle Helsingissä.

Toinen esitetty väite Helsingin vihreiden maltilliselle vaalitappiolle on puolueen asemoituminen liian oikeistolaiseksi, kun samaan aikaan vihreät kamppailevat SDP:n ja vasemmistoliiton kanssa paljolti samoista äänestäjistä (esim. Wass et al. 2024). Jos vertailee vastavalittuja valtuutettuja asemoitumista poliittisella nelikentällä, ei vihreät erotu HS:n vaalikartan perusteella erityisen oikeistolaisena puolueena.

Kun vertailee vasemmistoliiton (purppura), SDP:n (vaaleanpunainen) ja vihreiden (vaaleanvihreä) vastavalittuja valtuutettuja, voidaan huomata, että vasemmistoliitto on aivan vasemmassa alanurkassa, mutta vihreät ja SDP ovat melko lähellä toisiaan.

Tiivistetysti vasemmistoliittoa voi kuvailla vasemmistoliberaaliksi ja vihreitä sosiaaliliberaaliksi puolueeksi. SDP on puolestaan keskusta-vasemmistolainen, mutta ei järin liberaali puolue valittujen valtuutettujen perusteella. Tämän kuvion perusteella vihreät eivät siten ole mitenkään eriytyisen oikealla – ainakaan, jos vastavalittuja valtuutettuja vertaa SDP:hen, joka oli vaalien suurin voittaja.

Vihreiden asema sosiaaliliberaalina puolueena tulee vielä vahvemmin esille, kun vihreiden vastavalittujen valtuutettujen näkemyksiä vertaa kokoomukseen. Tämän perusteella kokoomuksen uusi valtuustoryhmä on selvästi oikeistolainen, mutta hajanainen konservatiivi-liberaali-jakolinjalla. Hajurako vihreisiin on kuitenkin selkeä niin vasemmisto-oikeisto kuin liberaali-konservatiivi-asteikoilla

3. Alhainen äänestysprosentti ja tuhannet hylätyt äänet ovat ongelma demokratialle

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä, on nostettava esille alhainen äänestysaktiivisuus. Kuntavaalien äänestysaktiivisyys oli vain 54, 2 prosenttia, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 1945 kuntavaalien. Äänestysaktiivisuuden jatkuva aleneminen on huolestuttavaa koko demokratian kannalta, mutta myös päätöksenteon legitiimin näkökulmasta.

Jos päätöksenteossa kuuluu vain tiettyjen väestöryhmien ääni, jättää se huomioimatta esimerkiksi nuorten ja maahanmuuttajien äänen kaupungin kehittämisessä. Juuri nämä ryhmät käyttävät usein heikoiten äänioikeuttaan.

Toinen demokratian kannalta huolestuttava ongelma koskee hylättyjen äänien suurta määrää. Kevään kunta- ja aluevaaleissa hylättiin yli 120 000 ääntä, koska äänestäjät olivat merkinneet väärän numeron äänestyslappuun tai muuten merkinneet numeron epäselvästi.

Tämä kertoo, että äänestäminen kaksissa vaaleissa samanaikaisesti tulee jatkossa järjestää menneitä vaaleja paremmin. Nyt ihmisillä oli selvästi epätietoisuutta alue- ja kuntavaalien numeroissa sekä siitä, mistä vaaleissa äänestettiin. Sen sijaan, että annetaan kerralla kaksi lappua, tulee äänestyslaput antaa yksi kerrallaan: ensin kuntavaalit, sitten aluevaalit.

Meidän on myös vakavasti harkittava laajempia muutoksia, jotta ihmiset saadaan tietoiseksi vaaleista ja innostettua uurnille. Politiikka-allergiasta niin kouluissa kuin työpaikoille tulee päästä eroon ja nähdä puolueiden vierailut esimerkiksi kouluissa osana demokratiakasvatusta.

Toinen tekijä on helpottaa äänestämistä. Vaalitutkimuskonsortio on ehdottanut, että nykyisen äänestämistavan rinnalla tulisi olla mahdollisuus äänestä pelkkää puoluetta, jolloin ääni menee koko listalle. Nyt äänestäjä ”joutuu” valitsemaan sekä puolueen että ehdokkaan. Äänestämällä pelkkää puoluetta voidaan madaltaa joidenkin väestöryhmiä kynnystä mennä äänestämään, kun ei tarvitse tietää ehdokkaan numeroa tai tehdä valintaa ehdokkaasta, vaan pelkkä puoluevalinta riittää.

*Vastavalittujen valtuutettujen Mahad Ahmed (sdp) vastaukset puuttuivat ja Ahmad Noor Hassanin (sdp) vastaukset puuttuivat HS.n vaalikoneesta, joten he eivät ole vertailussa mukana.

Lähteet:

Aalto, Sari. 2018. Vaihtoehtopuolue. Vihreän liikkeen tie puolueeksi. Helsinki: Into Kustannus.

Borg, Sami. 2022. Kansanvaltaa koronan varjossa. Tutkimusraportti vuoden 2021 kuntavaaleista. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Paloheimo, Heikki, ja Matti Wiberg. 2012. Politiikan perusteet. Helsinki: SanomaPro Oy.

Soininvaara, Osmo. 2012. Vihreä politiikka. Helsinki: Teos.

Wass, Hanna, Ilkka Kärrylä, Riku Luostari, ja Veikko Isotalo. 2024. ”Äänestäjät ja ehdokkaat blokkiutuvassa politiikassa”. Teoksessa Pääministerivaalit polarisaation aikakaudella. Eduskuntavaalitutkimus 2023, toim. Elina Kestilä-Kekkonen, Lauri Rapeli, ja Peter Söderlund. Oikeusministeriön julkaisuja, 44–65.