Kaupunki ei ole luonnon vastakohta

Kesällä käytiin kiivasta keskustelua siitä, pitääkö koko Suomi pitää asuttuna. YLE julkaisi heinäkuussa kyselyn, jossa se oli kysynyt: kannatatko palveluiden turvaamista kaikkialla Suomessa. Neljä viidestä kannatti ja olisin itsekin kannattanut, jos asiaa olisi minulta kysytty. On yhteiskunnan tehtävä turvata yhtäläiset palvelut kaikille asuinpaikasta riippumatta. YLEn teettämä kysely antaa kuitenkin virheellisen kuvan suomalaisten suhtautumisesta koko Suomen asuttamiseen. On täysin eri asia kysyä, pitääkö kaikille turvata palvelut kuin kysyä, yksilöllisiä mieltymyksiä asuinsijainnistaan. Kysymällä vastaajien omakohtaisia asumismieltymyksiä esimerkiksi sijainnin suhteella, olisimme varmasti saaneet lukea täysin erilaisia tuloksia. Mielenkiintoisempi sivujuonne on kuitenkin kyselyn herättämä keskustelu, jossa vastakkain asetettiin kaupunki ja yksilöllinen luontosuhde. Syntyi käsitys, että aidon luonnon voi kokea ainoastaan ympäristössä, jossa omakotitalo sijaitsee keskellä metsää ja lähin naapuri usean kilometrin päässä. Tämä on nurinkurista, sillä kaupunki ja luonto eivät ole toistensa vastakohtia. Suomen ainutlaatuisuus perustuu siihen, että suomalaiset kaupungit ovat poikkeuksellisen vihreitä ja lähellä luontoa, jos asiaa miettii globaalilla tasolla. On globaalisti poikkeuksellista, että Suomen suurimmasta kaupungista pääsee alle puolessa tunnissa keskelle luonnon rauhaa. Suomalaisten ainutlaatuista luontosuhdetta ei kuitenkaan poista asuminen kerrostalossa tai kantakaupungissa, sillä Suomessa luonto on aina lähellä. Kaupunkilaisuus on kuitenkin asetettu väärin perustein hyvän luontosuhteen vastakohdaksi. Vain harvassa maassa on mahdollista kävellen tai pyöräillen päästä lähijärvelle tai -metsään virkistäytymään. Tämä on ominaisuus, jota Keski-Uudenmaan kuntien pitää paremmin hyödyntää myös turistimarkkinoinnissaan. Suomalaisten kaupunkien luontosuhde on eksoottinen ominaisuus, jota ei muualta löydy. Juuri tällaisia kokemuksia nykyturismi etsii. Tässä olisi profiloinnin paikka. Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa -lehden vieraskolumnissa 11.8.2018