Mikä on suomalaisen lukion kohtalo?

Olen käynyt Järvenpään lukiota kohta tasan kolme vuotta ja olen nauttinut olostani lukiossa. Tasokkaat opettajat, avoin ilmapiiri ja kehittynyt oppimisympäristö ovat tehneet oppimisesta ja koulunkäynnistä mielekästä. Valitettavasti tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kaikkialla. Lukiokoulutus herättää myös erimielisyyksiä siinä, miten lukiokoulutusta pitäisi kehittää. Yksi suurimmista ongelmista on, että lukioita on tiheästi pienellä alueella eli tarjonnan määrä on liian suuri suhteessa alueeseen. Esimerkiksi Keski-Uudellamaalla on viisi lukiota (Kerava, Hyrylä, Kellokoski, Jokela ja Järvenpää). Lisäksi lähialueella toimivat vielä Mäntsälän, Sipoon ja Nurmijärven lukiot. Suuri tarjonta ei sinänsä ole ongelma, mutta ajan myötä lukioiden välille on syntynyt tasoeroja. Niillä lukioilla, joilla lukioilla ei ole resursseja saati mahdollisuutta kehittää paikallista lukiota, opetus tai jopa oppimismahdollisuudet eivät ole tasavertaiset verrattuna tasokkaaseen oppilaitokseen. Oppilaiden välille syntyy siis eriarvoisuutta, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Ongelman voi ratkaista vähentämällä lukioita ja panostamalla korkeamman tason koulutukseen. Keski-Uudellamaalla ei esimerkiksi ole yhtään ammattikorkeakoulua, mikä on mielestäni vakava puute Keski-Uudenmaan kokoiselle alueelle. Rakentamalla korkeamman tason koulutuskeskuksia turvattaisiin myös alueen tulevaisuus muun muassa suuremmilla verotuloilla, koska alueelle muuttaisi tämän seurauksena entistä enemmän ihmisiä ja varsinkin nuoria. Ratkaisun lukioiden tiiviiseen sumputtamiseen voisi tuoda myös lukioiden väliset yhdistämiset, kuten esimerkiksi Järvenpään ja Jokelan lukioiden yhdistäminen, tai lukioiden tiiviimpi erikoistuminen johonkin tiettyyn oppiaineeseen, kuten vaikkapa matemaattisiin tai humanistisiin aineisiin. Tämän kaltainen toiminta selventäisi myös yläasteikäisille hakijoille paremmin, minkälaisesta oppilaitoksesta on kyse. Myös lajikohtaiset urheiluharjoittelut lukioissa voisi olla jonkin Keski-Uudenmaan lukion opetusohjelmassa. Vakava puute, jonka olen myös huomannut, on, ettei erityisopettajia, psykologeja ja terveydenhoitaja ole riittävästi oppilaitoksessa. Jokaisella koululla tulisi olla oma tai vähintään osa-aikainen erityisopettaja ja psykologi sekä kokopäiväinen terveydenhoitaja. Tämän kaltaisen toiminnan seurauksena varmistetaan, että jokainen oppilas tulee huomioitua ja jokaisella oppilaalla olisi mahdollista saada tukea oppimiseensa. Samalla vähenisi nuorten lisääntynyt syrjäytyminen, kun apua ja tietoa olisi aiempaa enemmän saatavilla. Myös lukion sisäiset oppiaineet herättävät aina mielipiteitä ihmisissä. Mietintäriihessä ovat aina samat ongelmat, kuten kuinka paljon lukiossa pitäisi opiskella tiettyjä oppiaineita, ja toisaalta mitkä oppiaineet olisivat pakollisia. Lukion tehtävänhän on olla yleissivistävä oppilaitos, jossa opiskelijat saavat tarvitsemansa yleistiedon eri oppiaineista ja kenties mahdollista lisäaikaa tulevaisuuttaan varten. Nykylukioissa yleissivistävä osio on kuitenkin jäänyt liiaksi pyörimään biologisten ja matemaattisten aineiden ympärille, eikä esimerkiksi yhteiskuntaoppia tai psykologiaa opiskella riittävästi, vaikka juuri humanististen aineiden pohjalta mitataan ihmisten yleistietoa. Vaihtoehtona nykysysteemille olisi, että oppilas voisi itse valita painotussuuntansa. Esimerkkinä oppilas voi valita painottaako opiskelussaan vieraisiin kieliin, matemaattisiin vai humanistisiin aineisiin. Painotussuunnan mukaisesti vaihtuisivat myös pakolliset aineet. Nykyisessä lukiojärjestelmässä uskonnon opetus on aina ollut jonkinlainen peikko. Uskonnon opetuksesta pitäisi tehdä kaikille oppilaille pakollinen ja yhtäläinen kulttuuriopetus. Kulttuuriopetuksessa käytäisiin läpi erilaisia kulttuureja ja uskontoja sekä moraalisia että eettisiä säännöksiä. Kulttuuriopetus olisi ennen kaikkea yleissivistävää opetusta muista kulttuureista. Tämän kaltainen opetus puuttuu tällä hetkellä kokonaan lukiokoulutuksessa. Uskonnon opetus pitäisi kuitenkin säilyttää lähes nykyisellään peruskoulussa. Viimeinen puhutteleva asiakohta lukiokoulutuksessa on ylioppilaskokeet, joiden tarkoitusperää tahdotaan aina selitellä hyvinkin erilaisin motiivein. Mielestäni lukiot keskittyvät liikaa opetuksessaan ylioppilaskokeisiin, vaikkei koko paperilla loppujen lopuksi tee juuri mitään. Tärkeämpää olisi valmentaa oppilaita kohti korkeamman asteen opiskelua. Tärkeä askel oikeaan suuntaan olisi muuttaa ylioppilaskirjoituksia enemmän valmentaviksi kokeiksi kohti korkeamman asteen opiskelua. Ylioppilaskirjoitukset toimisivat siis tavallaan harjoituskokeina korkeampaa koulutustasoa varten. Ylioppilaskokeina voisi käyttää esimerkiksi vanhoja yliopiston pääsykokeita, jolloin oppilaille syntyy jonkinlainen käsitys tulevasta pääsykokeesta. Nykyisessä järjestelmässä lukion ja korkeamman asteen välinen kuilu on yhtä iso kuin lukion ja yläasteen välinen harppaus. Toinen vaihtoehto on, että ylioppilaskirjoitukset lakkautettaisiin kokonaan ja viimeiset kaksi jaksoa, jotka nyt käytetään ylioppilaskirjoituksiin lukemalla, voitaisiin käyttää opetuksena kohti tulevia pääsykokeita. Nykyjärjestelmässä lähes ainoa keino harjoitella kohti haastavia pääsykokeita, on ilmoittautua mukaan valmennuskursseille. Valmennuskurssit maksavat kuitenkin järjettömän paljon, jolloin suomalainen idea maksuttomasta koulutuksesta ei toteudu. Monella suomalaisella nuorella ei ole varaa maksaa valmennuskurssin pyytämiä kohtuuttomia hintoja. Tärkeimpiä ensimmäisiä muutoksia olisi kuitenkin tehdä ylioppilaskirjoituksista maksuttomia ja kirjoitusten pisterajoista kiinteät. Tämän päivän mallissa kirjoitusten jälkeen oppilas joutuu odottamaan pitkään, mikä on lopullinen pistesaalis ja mitkä ovat todelliset pisterajat. Kiinteät pisterajat poistaisivat tai ainakin vähentäisivät oppilaiden stressiä arvosanoista ja tekisivät kevään ja syksyn kirjoittajista tasa-arvoisia keskenään. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman parhaista, löytyy meiltä vielä paljon parannettavaa. Erityisesti meillä on vielä paljon tehtävää lukioissa, joiden rooli on todella tärkeä, sekä nuoren oppimisen, että nuoren tulevaisuuden kannalta. Lukioaikana nuori kasvaa teinilapsesta aikuiseksi.