Kaavaillut tukien leikkaukset ja maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen voivat vaikeuttaa kaupunkien työvoimapulaa.
Suuret kaupungit ovat Suomen hyvinvointivaltion perusta. Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa tuotetaan yli puolet maamme bruttokansantuotteesta. Maan työpaikoista niissä sijaitsee noin 40 prosenttia. Suurimpien kaupunkien kilpailukyky onkin edellytys hyvinvoinnin jakamiselle tasaisesti ympäri Suomea.
Tuoreessa hallitusohjelmassa suurten kaupunkien erityistarpeet jäävät vähälle huomiolle, mikä vaarantaa koko Suomen talouskasvun.
Historiallisesti Suomen aluepolitiikka on perustunut hajautettuun hyvinvointivaltioon, jossa taloudellisia ja sosiaalisia investointeja on jaettu tasaisesti ympäri Suomea. Savupiipputeollisuuden aikakaudella tämä oli mahdollista, mutta nykyisessä tieto- ja palveluyhteiskunnassa sosiaalinen ja taloudellinen pääoma on elinkeinorakenteen muutoksen ja digitalisaation seurauksena kasaantunut suuriin kaupunkeihin.
Yhteiskuntamme kaupungistumisesta kertoo esimerkiksi asuntojen arvon eriytyminen kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä sekä työpaikkojen keskittyminen kaupunkialueille. Kaupungistumisen merkitys näkyy myös kasvuyritysten keskittymisessä suuriin kaupunkeihin. Pelkästään Helsinkiin on keskittynyt noin 23 prosenttia maamme kasvuyrityksistä.
Hallitusohjelman tavoitteena on satatuhatta uutta työllistä, mikä vahvistaisi julkista taloutta noin kahdella miljardilla eurolla. Tavoitteen saavuttamiseksi hallitusohjelmassa esitetään ratkaisuja yritysten investointimahdollisuuksien helpottamiseksi ja rekrytointikynnyksen madaltamiseksi, mutta keinot kaupunkien työvoimapulan lievittämiseksi jäävät laihoiksi.
Hallituksen kaavailemat leikkaukset esimerkiksi asumistukeen ja aikuiskoulutustukeen osuvat kaikkein pahiten suuriin kaupunkeihin ja etenkin Helsingin seutuun, jossa asumiskustannukset ovat muuta maata korkeammat ja tarve ihmisten uudelleenkouluttautumiseen on suurin. Lisäksi tiukennukset maahanmuuttoon, johon Suomen väestönkasvu on viime vuosina perustunut, uhkaavat entisestään vaikeuttaa työvoiman saatavuutta.
Oma kokonaisuutensa ovat liikenteeseen liittyvät kysymykset, jotka ovat keskeisessä roolissa työvoiman saatavuudessa. Hallituksen tavoitteena on sujuvoittaa liikkumista kulkumuodosta riippumatta ja varmistaa, etteivät liikkumisen kustannukset synnytä kannustinloukkua työssä käynnille kaupungeissa tai maaseudulla.
Hallituksen tavoite on hyvä, mutta samalla se suunnittelee joukkoliikennelippujen siirtämistä kymmenen prosentin alennetusta arvonlisäverokannasta 14 prosentin arvonlisäverokantaan. Korotuksen jäljet voivat näkyä pahiten Helsingin seudulla, jossa liikenteen sujuvuus on riippuvainen joukkoliikenteen toimivuudesta. Yksityisautoilun voimakas lisääntyminen voi entisestään pahentaa seudun liikenneruuhkia, minkä lisäksi korotus voi vähentää pienituloisten ja joukkoliikennettä paljon käyttävien työllistymisen kannusteita. Tämä on ristiriidassa hallituksen tavoitteen kanssa ja voi vaikeuttaa erityisesti työvoiman saatavuutta matalapalkka-aloille.
Työvoimapula on jo nyt merkittävä ongelma esimerkiksi Uudellamaalla, jossa avoimista työpaikoista lähes kuusi kymmenestä jäi viime keväänä täyttämättä. Syynä tähän on ennen kaikkea pula osaavista työntekijöistä. Vaarana on, että hallituksen kaavailut yhä heikentävät osaavan työvoiman saatavuutta suurissa kaupungeissa.
Poliittinen valtiojohto on hallituksesta toiseen jääräpäisesti sivuuttanut suurten kaupunkien erityiskysymykset ja keskittynyt alueiden tasapäistämiseen, jossa alueita kohdellaan samalla tavalla huolimatta niiden eroavaisuuksista. Tämänkaltainen aluepolitiikka on kuin laastari avohaavalle.
Vanhanaikaisen aluepolitiikan sijaan tulisi luoda erilaisia ratkaisuja alueiden erityyppisiin haasteisiin, mikä mahdollistaisi parhaiten alueiden eriarvoisuuden kaventamisen. Suurten kaupunkien erityistarpeet on otettava nykyistä paremmin huomioon.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynässä 21.7.2023.
Kuva: Päivi Pihlajamäki