
Orpon hallitus on päättänyt korottaa joukkoliikenteen, lääkkeiden, kirjojen, urheilutapahtumien ja -harrastusten sekä kulttuuritapahtumien arvonlisäveroa.
Aiemmin näiden arvonlisäverokanta on ollut 10 prosenttia, mutta hallituksen esitys nostaa näiden hyödykkeiden ja tapahtumien arvonlisäkantaa 14 prosenttiin ensi vuoden alusta lähtien. Korotus kurittaa jo valmiiksi ahtaalla olevaa kulttuuri- ja urheilualaa, joka ei ole vieläkään täysin toipunut koronapandemiasta.
Ennen kaikkea se heikentää ihmisten ostovoimaa, joka on jo muutenkin kärsinyt inflaatiosta. Nyt moni perhe joutuu pohtimaan, onko lapsen harrastuksiin enää varaa tai onko varaa mennä katsomaan paikallisen urheiluseuran ottelua. Samoin moni pienituloinen joutuu tinkimään henkiselle hyvinvoinnille tärkeistä kulttuuripalveluista ja pahimmillaan valitsemaan, onko tänään varaa ruokaan vai lääkkeisiin.
Arvonlisäverotus ei kurita vain kuluttajia vaan myös suomalaisten työllisyyttä. Kulttuuri, urheilu ja muut luovat alat ovat kasvualoja. Vuodesta 2021 vuoteen 2022 luovien alojen talous kasvoi miljardilla eurolla – koronasta huolimatta. Vuonna 2021 luovien alojen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3,1 % - enemmän kuin paperiteollisuudella (1,4 %) tai puutuoteteollisuudella (0,9 %).
Tästä huolimatta hallitus on päättänyt kurittaa juuri luovia aloja, vaikka niiden merkitys Suomen taloudelle kasvaa koko ajan. Samalla hallituksen toimet uhkaavat lisätä ihmisten eriarvoisuutta, kun pienituloisilla ei ole enää varaa vapaa-aikaan tai sivistykseen.
Arvonlisäverotuksessa tulee kulkea juuri päinvastaiseen suuntaan: alentaa kulttuuri- ja urheilualojen verotusta ja kiristää ympäristölle haitallisten tuotteiden verotusta. Hyvä esimerkki tästä ovat kiinalaiset ultrapikamuotiketjut, joiden verotusta tulee kiristää roimasti nykyisestä.
Kulutuksen painopisteen siirtäminen kulttuuri-, hyvinvointi- ja tapahtumapalveluihin vahvistaa myös suomalaisten hyvinvointia ja sosiaalista elämää - toisin kuin kiinalaisesta verkkokaupasta ostettu t-paita. Suomalaisten ostovoimaa voidaan vahvistaa kestävästi, jos niin halutaan.